John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään


Kuinka kuolleita käsitellään on toinen lukemani romaani Lindqvistiltä. Jokunen vuosi takaperin luin kirjailijalta teoksen nimeltä "Ystävät hämärän jälkeen". Kirjat ovat hyvin erilaiset tunnelmiltaan, mikä on minusta hyvä osoitus kirjailijan monipuolisuudesta. On aina hienoa nähdä kirjailijan kokeilevan jotain uutta ja vielä onnistuvan siinä kirkkain paperein.

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: Hanteringen av odöda
Ilmestymisvuosi: 2005
Sivumäärä: 398
Genre: psykologinen kauhu

Romaanissa Tukholmaa pitkään piinannut sähköaalto katoaa ja herättää kaikki kahden kuukauden sisällä kuolleet ihmisruumiit takaisin eloon. Kirjassa keskitytään kuvailemaan tapausta ja sen tuottamaa sekasortoa neljän eri perheen näkökulmasta. Jokaisella näistä perheistä on hieman erilainen suhde henkiin heränneisiin. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: jokaisella heistä on nyt lähiomaisenaan elävä kuollut.

Tuomio: Alku mukavan hidastempoinen ja makusteleva, loppua kohden rivakampi ja hieman sekava. Mielenkiintoinen lähestymistapa eläviin kuolleisiin: kyseessä ei ole mikään perus aivojensyönti zombiekirja. Osa henkilöhahmoista jäi hieman latteiksi, olisin halunnut tietää heistä hiukan enemmän. Yleisarvosana: 3/5
Suositukset: Niille, jotka haluavat lukea jotakin juonellisesti uudenlaista ja tuoretta. Kuinka kuolleita käsitellään ei ole missään nimessä huono lisä lukukokemusten joukkoon. Lukuiloa!

Comments