Samuel Bjørk: Poika pimeästä

Samuel Bjørk on täällä taas! "Poika pimeästä" jatkaa rikostutkija Holger Munchin ja kumppaneiden tarinaa. Paljolti dialogiin pohjautuva dekkari on nopealukuisuudestaan huolimatta tuhti paketti erikoisia juonenkäänteitä ja dramatiikkaa. Mutta yltääkö romaani tasoltaan kahden aiemmin ilmestyneen teoksen rinnalle?

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: Gutten som elsket rådyr
Ilmestymisvuosi: 2018
Sivumäärä: 363
Genre: dekkari

Seesteinen aamu valkenee syrjäisellä tunturijärvellä. Isä ja poika ovat lähteneet yhdessä kalaan. Tähtäimessä heillä on hieman isä-poikalaatuaikaa sekä pari isoa kalaa. Suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi, kun parivaljakko saakin koukkuunsa toisenlaisen vonkaleen: parikymppisen balettipukuisen naisen sinertävän ruumiin. Vastakkaisella rannalla murhapaikalle suunnattu kamera odottaa löytäjäänsä. Se huutaa itselleen huomiota. Mutta mitä se tarkoittaa? Paikalle hälytetty poliisi joutuu keskelle kummallista arvoitusta, jossa ratkaisevaa roolia pitävät lastenkirjasta revitty sivu sekä palava nukkekoti.

Tuomio: Juonellisesti mielenkiintoinen, niin sanottu toimiva perusdekkari. Kirja ei ole missään nimessä huono, mutta koska odotukseni olivat jääneet Yölinnun jälkeen hyvin korkealla, jäin odottamaan tältä romaanilta enemmän. Henkilökohtaisesti sanoisin tämän opuksen olevan vähiten mieleiseni Bjørkin kolmesta tähän mennessä ilmestyneestä teoksesta. Yleisarvosana: 2/5
Suositukset: Aikaisemmista kirjoista nauttineille! Lukuiloa!
Lisähuomio: Yölinnun arvostelussa mietin, olisiko tämän kolmannen romaanin uhrien juokossa aikuinen nainen (ensimmäisessä romaanissa uhrit olivat lapsia ja toisessa romaanissa teini-ikäisiä) ja ilokseni voin ilmoittaa, että olin aavistusteni kanssa oikeassa. Seuraava romaani tarvitseekin uhriensa joukkoon vanhuksia.. tai ainakin keski-iän ylittäneitä jo lähes harmaahapsisia senioreita.😉

Comments