Jean Giono: Mies joka istutti puita

Nykypäivän valtamediassa keskitytään ihmisen tuhovoimaan luontoa kohtaan ja toisinaan tunnutaan unohtavan se, että siinä missä ihminen on kykeneväinen pahaan, voi hän omilla teoillaan tehdä luonnolle hyvääkin. "Mies, joka istutti puita" on pieni suuri ympäristöihmisen klassikko, joka lyhykäisyydestään huolimatta kantaa sisällään painavaa asiaa juuri siitä, miten yhden ihmisen hyvällä ympäristöteolla voi olla suurieleiset seuraukset.

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: L'homme qui plantait des arbres
Ilmestymisvuosi: 1980
Sivumäärä: 80
Genre: ympäristöklassikko

"Mies, joka istutti puita" kertoo eräästä sinnikkäästä miehestä, joka yksin ollessaan on päättänyt istuttaa muiden silmissä kuolleelle ja menetetylle seudulle metsän. Siemen siemeneltä ja taimi taimelta miehen projekti edistyy. Vastoinkäymisiä kohdatessaan mies ei anna periksi vaan jatkaa yrittämistään, sillä hänellä on vahva haave siitä, kuinka hänen istuttamansa taimitarha kohoaisi metsäksi ja herättäisi koko ympäröivän luonnon jälleen eloon. Juuri muuta pienoisromaanin sisällöstä en tohdikaan paljastaa.😊

Tuomio: Ytimekäs ja kaunis kertomus, joka valoi minuun uutta uskoa yksilön vaikuttamisen mahdollisuuksista. Kirja on hyvin lyhyt, joten tämän lukemiseen ei vaadita juuri aikaa. Yleisarvosana: 3/5
Suositukset: Avartavaa luettavaa ihan kaikille. Lukuiloa!

Comments