Mats Strandberg: Risteily

Olisi pitänyt varata ihan vain tätä kirjaa varten Ruotsin risteily. Olisi ollut upeaa lukea tätä ihanuutta laivan kapeilla käytävillä, upota piinaaviin juonenkäänteisiin aaltojen keinuttaessa laivaa ja pelätä oman henkensä puolesta. Ei sitä kotisohvalta ihan samaan samaistumispisteeseen pääse, vaikka kuinka itseään edestakaisin keinuttelisi tai himmentäisi valoja. Noh, laivalla tai ei, Mats Strandbergin "Risteily" on siitä huolimatta upea lukuelämys.

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: Färjan
Ilmestymisvuosi: 2015
Sivumäärä: 517
Genre: jännäri

Risteily Tukholmasta Turkuun vetää puoleensa kaikenkarvaisia ihmisiä: kyytiin kapuaa porukkaa aina töihinsä kyllästyneistä duunareista maireisiin onnenonkijoihin. Matkustajien kirjon ansiosta kukaan ei kiinnitä huomiota outoon kaksikkoon, joka on myös nousemassa laivaan: naiseen ja pieneen poikaan, joista molemmista huokuu omituinen aura. Aivan kuin kaksikossa olisi jotakin uhkaavaa. Pahaa aavistamaton laiva irtoaa Tukholman satamasta ja kaikkien odottama risteily voi vihdoin alkaa. Matkustajien humaltuessa hyvää vauhtia laivan anniskelualueilla, eräässä tietyssä hytissä huudetaan tuskasta. Kukaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota huutoihin ja pian risteily on saanut ensimmäisen uhrinsa. Verilöyly alkakoon!

Tuomio: Upean koukuttava romaani, jossa on pitkästä aikaa monia henkilöhahmoja, joihin pystyin samaistumaan ja joiden puolesta jännitin. Juoni on ennalta-arvaamaton ja brutaali. Nautin joka hetkestä. Yleisarvosana: 5/5
Suositukset: Oletko menossa laivalle? Jos olet, ota tämä romaani matkalukemiseksi.

Comments