Ruth Ware: The woman in cabin 10

"Scary and unsettling!" No ei nyt aivan. Omaan makuuni Ruth Waren toinen trilleri jäi aika kevyeksi lukukokemukseksi. Tosin klaustrofobiasta kärsivää ihmistä romaani kyllä varmaan näpäyttäisi aikalailla silmille.

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: -
Ilmestymisvuosi: 2016
Sivumäärä: 344
Genre: jännäri

Murrosta traumatisoitunut reportteri Laura Blacklock pääsee tuuraamaan esimiestään luksusristeilylle. Upean ja eksoottisen risteilykokemuksen sijaan Laura ajautuukin tutkimaan murhatapausta. Hän näkee omin silmin, miten viereisestä hytistä viskataan ruumis alas mereen. Tapauksen tutkiminen ei kuitenkaan osoittaudu helpoksi, sillä risteilylaivan lokikirjan mukaan hytissä ei alun alkujaankaan pitänyt olla matkustajaa. Myöskään yksikään laivan matkustajista tai henkilökunnasta ei ole kadoksissa. Mistä on kyse? Näkikö Laura sittenkin vain harhoja?

Tuomio: Juoni on mukavan ennalta-arvaamaton ja se pitää otteessaan. Teksti on soljuvaa, suhteellisen nopeatempoista ja harkitun oloista, tosin henkilöhahmot esitellään lukijalle turhan nopealla temmolla. Jouduin palaamaan muutaman kerran kirjassa taaksepäin kerratakseni hieman perusfaktoja siitä kuka kukin on.  Yleisarvosana: 3/5
Suositukset: Pieneen jännityksen nälkään tai leppeäksi iltapurtavaksi. Lukuiloa!

Comments