Siri Kolu & Sanna Pelliccioni: Lue minut

"Tämä kirja on varmasti oodi niin lukemiselle kuin kirjoittamisellekin!" ajattelin, kun noudin kyseistä opusta kaupungin kirjastosta. Teatraalisen kaunis kansikuva sai minut hymyilemään ja toivomaan, ettei arkeni olisi niin kiireistä. Olisikin aikaa ja jaksamista heittäytyä lukemisen tyrskyiselle ulapalle tai soutaa kirjoittamisen mutkittelevaa joenvartta ylöspäin. Juuri nyt jaksan vain hengähtää. Noh, hyvä sekin.

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: -
Ilmestymisvuosi: 2019
Kääntäjä: -
Sivumäärä: noin 32 (kirjassa ei ole sivunumeroita)
Genre: kirjoittamisopas

Siri Kolun kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama "Lue minut" on runomainen mietekirja, joka kirjojen ylistämisen lisäksi tarjoaa lukijalleen avaimia oman tekstin tuottamiseen erilaisten kirjoitustehtävien kautta. Jokaiselle kirjan aukeamalle on sijoitettu suuri kirjoista inspiroitunut kuva, runomainen mietelmä sekä kaksi kirjoitusharjoitusta, joista toinen on suunnattu varhaisnuorille ja toinen aikuisille. Tosin mikään ei estä aikuista tekemästä varhaisnuorelle suunnattua harjoitusta taikka toisinpäin. Itse huomasin kiinnostuvani vaihtelevasti kummastakin kategoriasta.

Tuomio: Mukavan piristävä matka kirjallisuuden pariin. Jokainen aukeama huokui rakkautta kirjallisuutta ja kirjoittamista kohtaan. Uskoisin teoksen auttavan luovuuden buustaamisen lisäksi myös lukujumiin. Maailma tarvitsee enemmän tällaisia kirjoja. Yleisarvosana: En anna numeroarviointia oppaille.
Suositukset: Pientä hengähdystä kaipaaville, yleisesti kirjoittamisesta ja kirjojen luomista tunnelmista kiinnostuneille. Lukuiloa!
Lukuhaaste: Tämä kirjoittamisopus sopii lukuhaasteen kohtiin: 5: kotimainen lasten- tai nuortenkirja sekä 23: kirjassa on alle 100 sivua. Suurempi kuva lukuhaastetaulukosta löytyy tarvittaessa täältä.

Comments