Agustina Bazterrica: Rotukarja

Voihan ihmisliha sentään! Tätä suomennosta on odoteltu ja tohkeissani nielaisinkin melkeinpä koko opuksen yhdeltä istumalta, kun sen vihdoin käsiini sain. Tästä lukurupeamasta on ehtinyt kulua jo hyvä tovi, mutta romaanin tapahtumat pyörivät edelleen mielessäni. Koen hämmennystä ja vahvaa halua lukea lisää, mutta vaikka kuinka kääntelen kirjan viimeisiä sivuja, ei sinne ilmesty enää uutta luettavaa.

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: Cadáver Exquisito
Ilmestymisvuosi: 2017
Kääntäjä: Einari Aaltonen
Sivumäärä: 248
Genre: kummallinen dystopia

Tappava virus on saastuttanut planeetan eläimet, eikä ihmiskunta voi enää kasvattaa itselleen lihaa. Lihattomuus osoittautuu kuitenkin ihmiskunnalle niin vaikeaksi tehtäväksi, että hallitus päättää laillistaa ihmislihansyönnin. Ihmiskunta jakautuukin tämän päätöksen myötä syötäviin ja syöviin ihmisiin. Lihabisnes pyörii jälleen; kasvattamoissa on jälleen lihakarjaa ja lihatiskit kukoistavat.

"Rotukarjan" päähenkilönä toimii lihanpakkaamolla teurastajia työkseen kouluttava Marcos Tejo, joka kamppailee ammatinvalintansa kanssa. Ennen virustartuntaa ja eläinten hävittämistä hän ei nähnyt ammatissaan mitään ongelmallista, mutta nyt ihmislihan laillistamisen myötä hän ei enää kykene ajattelemaan ammatistaan samalla tavoin. Ammatti-identiteettikriisiin tulee uusia säröjä, kun eräs Marcosin tuttava lahjoittaa hänelle parhaimpaan rotukarjaan luokitellun naisyksilön. Mitä tehdä tällä kauniilla naaraalla? Marcos tekee paineiden alla hätäisiä ratkaisuja, jotka uhkaavat ajaa hänet umpikujaan. Umpikujaan, jonka kautta Marcos on vaarassa joutua itse osaksi teurastamaansa lihakarjaa.

Tuomio: Kaunistelematon romaani lihateollisuudesta ja metsästämisestä. "Voimakas kokemus" lienee yksinkertaisin tapa kuvailla tätä kirjaa. Vastaavaa lukuelämystä en ole aiemmin kokenut. Lähtökohdiltaan hyvin poikkeava dystopiaromaani, joka pistää ajattelemaan lihaa ja lihantuotantoa ihan uudelta kantilta. Jos Bazterrican maailma kävisi toteen, olisinko itse vaarassa joutua syödyksi vai sortuisinko ihmissyöjäksi? On samanaikaisesti hyvin mielenkiintoista ja pelottavaa pohtia asiaa. Yleisarvosana: 4/5
Suositukset: Romaani on paikoitellen hyvin brutaali, joten suosittelisin herkimpiä lukijoita harkitsemaan tämän kirjan lukemista kaksi kertaa. Dystopiakentällä viihtyville oivallinen valinta. Tämä romaani on helmi omassa genressään. Lukuiloa!
Lukuhaaste: Tämä romaani sopii lukuhaasteen kohtaan: 21: kirjailijan nimi viehättää sinua. Suurempi kuva lukuhaastetaulukosta löytyy tarvittaessa täältä.

Comments