Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Klassikkorintamalla on ollut jo tovin hiljaista, mutta nyt siihen tulee muutos. Bongasin tämän pienen opuksen vanhempieni kirjahyllystä viime viikolla. Ernest Hemingwayn "Vanhus ja meri" näytti mukavan ohuelta vaihtelulta jatkuvaan paksujen kirjojen putkeeni, joten päätin ahmaista sen välipalakseni. En halua edes ajatella montako yli nelisatasivuista romaania minulla on tälläkin hetkellä työn alla. Hupsista heijaa..

Perustiedot:
Kirjan alkuperäinen nimi: The Old Man and the Sea
Ilmestymisvuosi: 1952
Suomentaja: Tauno Tainio
Sivumäärä: 130
Genre: klassikko

"Vanhus ja meri" kertoo nimensä mukaisesti vanhuksesta ja merestä. Tarinan vanhuksella on ollut viime aikoina huono kalaonni, hän ei ole saanut yhtäkään kalaa kahdeksaankymmeneenneljään päivään. Näin pitkä kalaton putki saa itsevarmemmankin kalastajan hämilleen. Päivien kuluessa vanhus ajautuu saaliin perässä yhä kauemmas merelle. Kotiranta katoaa kauas horisonttiin. Pian vanhus ja meri ovat kahden. Kysymys kuuluu; suoko meri vanhus paralle kalaa? Kyllä suo. Vanhus kohtaa elämänsä vonkaleen, isoimman kalan mitä hän on ikinä elämänsä aikana nähnyt. Alkaa huima taisto, jonka aikana useampikin henki on vaarassa.


Tuomio:  Sisällöllisesti hyvin yksinkertainen tarina, jossa pohditaan yksinäisyyttä, elämää ja kuolemaa. Kevyttä luettavaa painavista teemoistaan huolimatta. Yleisarvosana: 2/5
Suositukset: Merifilosofeille ja klassikkointoilijoille. Lukuiloa!
Lukuhaaste: Tämä romaani sopii seuraaviin lukuhaasteen kohtiin: 18: kirjassa ollaan yksin ja 19: ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja. Suurempi kuva lukuhaastetaulukosta löytyy täältä.

Comments